Mitä siellä televisiokameroitten takana oikein tapahtuu?
Miten television viihdeohjelmia tehtiin 1960 – 2000 -luvuilla?
Mikä on muuttunut ja miksi?
Monista viihdeohjelmista tuttu multialainen Erkki Pohjanheimo on julkaissut työelämästään kertovan muistelmateoksen Nauha pyörii ja kamera käy – matkani levytysstudiosta tv-ohjaamoon (Aurinko Kustannus).
Pohjanheimo teki pitkän uran kameramiehenä, ohjaajana, kouluttajana, tuottajana ja toimituspäällikkönä. Hän työskenteli miltei 37 vuotta Yleisradiossa ja vielä vielä 16 vuotta omassa tuotantoyhtiössään. Kaiken muun lisäksi hän kiersi maata tanssiorkesterin solistina ja lauloi äänilevyille.
Yleisötilaisuudessa Erkki Pohjanheimo kertoo urastaan televisiossa ja videomaailmassa sekä vähän laulajan taipaleestaankin. Mielenkiintoinen tarina etenee runsaitten valokuvien ja videoitten avulla. Varmaan Euroviisuistakin kuullaan. Saamme nauttia myös Erkin ja hänen tyttärensä Pauliinan laulusta.
Tilaisuudessa on mahdollisuus ostaa myös Pohjanheimon 350-sivuista kirjaa erikoishintaan, 25 euroa (vain käteisellä).